20 kesäkuuta, 2012

Romanttista mitäänsanomattomuutta

Eilen piti päästä hädissään Angry Birds -kynsistä eroon :D Mulla ei niin kamalasti kuitenkaan ollut aikaa kynsille, mutta uutta ostosta piti saada testata! Ostin Orlyn Your Blushing -lakan maanantaina Tampereen Stokkalta.

Näihin piti tulla erilaiset koristelut, mutta jostain syystä muutin mieleni. Sitten kun olisin muuttanut mieleni takaisin, olin jo yhdet siirtokuvat leikannut. Eli ne siis oli laitettava :D Kynnet oli mun makuun vähän mitäänsanomattomat, niin lisäsin essien Shine of the Times vielä päälle. Vähän turhan vaisuksi jäi silti, mutta näillä mentiin.

Tässä ensin kuva pelkästä lakasta. Todella kauniin värinen, joka kuitenkin mun mielestä on sen verran "huomaamaton" että tarvitsisi seurakseen voimakkaat koristelut.







Kuvia oli paljon, koska Shine of the Times nyt on niin hankala kuvattava :D Alla maanantaiset ostokset.


OPIn Skulls&Glossbones, Orlyn You're Blushing ja Pointe Blanche. Pullossa sanotaan, että siinä olis joku tarkkuussuti, mutta en huomannut siinä mitään erikoista. Ostaessa oletin, että sudin alareuna olis neljäsosaympyrän mallinen tai edes hieman viisto, mutta ihan tavalliselta vaikutti. Ehkä se ei sitten leviä niin paljoa. Tähän nyt on pakko vielä laittaa, kun meijän nuorin poika uskalsi ottaa kynsilakkaa :D


Hänen oli kans saatava Angry Birdsit, ja oli hieman pahastunut kun ei mahtunut kahta tarraa yhteen kynteen :D Oli hieman vaikeaa noi pieniä kynsiä lakata, mutta en kuitenkaan alkanut siivoamaan reunoja. Tarpeeksi myrkkyä jo pikkuselle. Possutarra hieman repesi, kun tarttui ensin liian ylös, mutta poika oli tyytyväinen, se on pääasia <3 Täytyy kuulemma saada uudet sitten kun kakkosluokka alkaa :D

12 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet!

    Suloiset kynnet olet pojallesi tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Vaikka vähän onkin hämmentävää katsoa pojan kynsissä lakkaa :D

      Poista
  2. Ihanat kynnet!

    Voi kun lutuiset Angry Birdsit :)

    VastaaPoista
  3. ihanan hempeät kynnet!

    ja hauskat noi tipukynnet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niitä oli hauska tehdäkkin pojalle, kun se vielä anto ohjeita miten se ne haluaa :D

      Poista
  4. Kauniit kynnet (ja hienot myös nuo pojallesi tekemät xD)! Tuo sun kynsissä oleva lakka on tosi jännän väristä. Ainakaan kuvista en yhtään osaa sanoa minkä värinen tuo on. Vaaleanvioletti? Nuo water decalsit on aivan ihania, mistä ostit ne? Tuo Shine of the Times sopii tosi hyvin tuohon päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se näyttää ehkä turhan violetilta kuvassa, on ehkä enemmän vanhahtava/harmaa roosa, mutta ihan kuin olisi violettiakin siinä silti :D Tilaan water decalsini Chez Delaneylta, siellä on ihan inhimilliset postarit, n. 8e muistaakseni :)

      Poista
  5. Aaawws kuinka suloiset nuo poikasi Angry birds- kynnet :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat noi angrybirds kynnet, mistä oot saanut noita tarroja? En oo löytäny mistään..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ne on tilattu muistaakseni Chez Delaneylta, mutta MiMaxilla oli kans samantapaisia myynnissä :)

      Poista
    2. Ok, tosi hienoja kynsiä teet!! Mullakin on kynsiblogi hauskatkynnet.blogspot.com mutta ei oo läheskään yhtä hienoja=))

      Poista
    3. Kiitos! Täytyy käydä kurkkimassa! Ja pikkuhiljaa ne taidot kehittyy, ei omatkaan tekeleet alussa kovin kummosia olleet :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)