19 kesäkuuta, 2013

Aksenttikynnet gone wrong

Aksenttikynsienhän on tarkoitus erottua edukseen. Itse harrastan niitä usein. Yleensä niissä on samankaltaiset koristelut kuin muissa, mutta hieman isommin ja enemmän. Nykyään oon tykästynyt tyyliin, että ovatkin eri tekniikalla tai väreillä tehdyt, mutta jotain yhteistä olisi sitten muiden kynsien kanssa.

Tällä kertaa sen yhteinäisen jutun piti olla väri. Halusin violetin Liquid Sandin (Can't Let Go) kynsille, kun se on aiemmin päässyt vain varpaisiin. Ajattelin sen kaveriksi testata vaihtareista tullutta lakkaa, Zoya Caitlinia, kun sekin on liilahtava.

Nämä oli kuitenkin ihan eri sävyisiä, ja mun mielestä ei sopineet keskenään. En kuitenkaan ottanut pois, vaan ajattelin korjata asiaa lisäämällä hieman glitteriä Caitlinin päälle. No se oli vielä enemmän väärän sävyinen, joten ei auttanut kuin kaivaa decalit ja laittaa surkealaatuisia kukkakuvia päälle. Kukissa oli kuitenkin keltaiset keskustat, joten ne piti peittää strasseilla.

Näin syntyi nämä kammotukset, mutta täytyy sanoa, että tykkäilen kyllä Liquid Sandista ;)




-Color Club, Stuck on You
-OPI Liquid Sand, Can't Let Go, 3 kerrosta
-Zoya, Caitlin, 2 kerrosta
-Mavala, Violet Diamond, 1 kerros
-siirtokuvat
-1,5mm strassit
-Seche Vite

Näillä ollaan menty nyt kolmisen päivää, onneksi pääsen ehkä tänään vaihtamaan lakat. Eilen ja tänään on ollut myös pakettipäivä, joten kaikkea uutta ja ihanaa odottaa testailua ;)

6 kommenttia:

  1. Mulla on tuo sama OPI ja hiekkalakoista kun en hirveästi ole innostunut muualla kuin varpaissa, niin niissä tämä lakka sitten onkin jatkuvasti. :D Se on kaunis kuvissa ja kynsillä, en vain tykkää hiplailla koko ajan kynsiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä varpaissa ihana :) Näissä on sekin ärsyttävä piirre, kun käytän kynnen kärkeä spaattelina meikatessa, niin näihin jää kaikki meikit pintaan hyvin :D Silti olis huomenna tulossa näitä vielä kaksi lisää <3

      Poista
  2. Nuo liquid sand:t on kyllä aivan ihania! Saat lakata mun kynnet taas joskus.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja tänään pitäisi kotiutua vielä kaksi lisää :D Just yks päivä aattelin, ettei ole tullut sulle laitettua kynsiä vähään aikaan. Tassukuvio on ihan käyttämätön vieläkin ;)

      Poista
  3. Oi ei, noi kaikki kynnethän on tosi tosi ihania! Mutta ehkä joo erikseen, nyt molemmat jää vähän toisten varjoonsa. Mutta erityisesit kyllä tykkään noista aksenttikynsitä. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Oon samaa mieltä, että erikseen olisivat paremmin menneet, liilat on liian erisävyisiä keskenään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)